Ajankohtaista / Liki kaikki suomalaiset ottaisivat käytetyn joululahjan – vain puolet on saanut

Liki kaikki suomalaiset ottaisivat käytetyn joululahjan – vain puolet on saanut

2022-12-2 | Uutinen

Mitä etäisempi lahjan saaja on, sitä todennäköisemmin suomalainen ostaa uutta

Suomalaisista lähes jokainen eli 95 prosenttia ottaisi vastaan käytetyn joululahjan, jos sellainen hänelle annettaisiin. Käytetyn lahjan antaisi 86 prosenttia suomalaisista. Käytetyn lahjan suosio on kasvanut viime vuosina, mutta silti puolet suomalaisista ei ole vielä koskaan saanut käytettyä lahjaa. Suosituimpia käytettyjä lahjoja ovat astiat ja keittiötarvikkeet sekä kirjat ja lehdet. Helpointa käytetyn lahjan antaminen on kumppanille tai muille läheisille. Läheisimmistä henkilöistä omat vanhemmat ovat ainoa kohde, jolle käytetyn lahjan antamista emmitään. Yleisin perustelu käytetyn lahjan antamiselle on ekologisuus. Näin ajattelee 34 prosenttia suomalaisista. Hinta tai se, ettei tavaraa ole uutena saatavissa, ovat 21 prosentin mielestä tärkeimmät syyt käytetyn tavaran ostamiseen. Tiedot selviävät Tori.fi:n syyskuussa tekemästä kyselytutkimuksesta, johon vastasi 1128 suomalaista.

Lähes kaikki suomalaiset eli 95 prosenttia ottaisi vastaan joululahjan, joka on käytettyä tavaraa. Käytetyn lahjan voi antaa lähes yhtä moni, 86 prosenttia suomalaisista.

Vuonna 2020 lähes 10 prosenttia suomalaisista totesi, ettei antaisi käytettyä lahjaa ikinä tai ainakaan nyt. Lisäksi ajatus oli täysin uusi 12 prosentille suomalaisista. Vuonna 2019 käytetyn joululahjan antamiseen suhtautui kielteisesti 16 prosenttia suomalaisista. 8 prosenttia suomalaisista olisi harmistunut, jos olisi saanut lahjaksi käytetyn tavaran.

51 prosenttia suomalaisista ei ole vielä koskaan saanut käytettyä joululahjaa. Kokemusta siitä on 49 prosentilla suomalaisista. Kaksi vuotta sitten 54 prosenttia suomalaisista ei ollut saanut käytettyä joululahjaa. Kahden koronakriisivuoden aikana ensimmäisen kerran käytetyn joululahjansa sai 3 prosenttia suomalaisista.

Suomalaiset suhtautuvat käytettyyn tavaraan joululahjana suopeasti. Se ei ole muuttunut kolmen viime vuoden aikana. Mutta ilmiö siirtyy käytäntöön verkkaisesti, sillä yhä puolet suomalaisista ei ole ikinä saanut käytettyä joululahjaa. Se kertoo, että kyse on jotensakin uudesta ajatuksesta, jonka konkretisoituminen vie aikaa, Tori.fi:n johtaja Jenni Tuomisto sanoo.

Osa etenkin niistä, jotka miettivät lahjan antamista, pelkää sen aiheuttavan lahjan saajassa negatiivisia tunteita. Tämä pelko on turha, sillä saajat kokevat käytetyt lahjat tervetulleiksi, Tuomisto jatkaa.

Tuoreet tiedot selviävät Tori.fi:n syyskuussa verkkosivuillaan tekemästä kyselytutkimuksesta. Kyselytutkimukseen osallistui 1128 suomalaista. Tori.fi toteutti vastaavankaltaiset kyselytutkimukset myös vuosina 2020 ja 2019.

Mitä etäisempi, sitä uudempi

Helpointa käytetty lahja on antaa kumppanille. Näin vastaa 53 prosenttia suomalaisista. Ystävälle käytetyn lahjan antaisi 47 prosenttia. Omalle lapselle sen antaisi 41 prosenttia ja sisarukselle 40 prosenttia. Vanhemmille käytetyn lahjan antaisi selvästi harvempi: 31 prosenttia. Muiden lapsia käytetyllä lahjalla onnittelisi 30 prosenttia. Kotieläimelle käytetyn lahjan antaisi 34 prosenttia. Joka viides eli 21 prosenttia voisi antaa käytetyn lahjan kaikille.

Mitä läheisempi lahjan saaja on, sitä helpommaksi suomalaiset kokevat käytetyn lahjan antamisen. Poikkeus tässä ovat omat vanhemmat. Lienee niin, että ihmiset ajattelevat nuorempien sukupolvien suhtautuvan käytettyyn tavaraan hyväksyvämmin kuin varttuneempien. Ja tietysti ihmiset tuntevat läheisensä maun paremmin kuin vaikkapa sukulaistensa tai ystäviensä lasten maun. Mitä etäisempi tuttu toinen on, sitä enemmän lahjan antamisessa on kyse eleestä ja sitä vähemmän itse lahjasta, Tuomisto toteaa.

Lahja aikuiselle maksaa yleisimmin 31–50 euroa

Tänä jouluna suomalainen käyttää kumppanin, sukulaisen tai ystävän lahjaan rahaa todennäköisimmin 31–50 euroa. Näin vastaa 32 prosenttia suomalaisista. 29 prosenttia satsaisi lahjaan 11–30 euroa. 51–100 euroa lahjasta olisi valmis maksamaan 16 prosenttia suomalaisista. Yli 100 euroa lahjasta maksaisi noin 4 prosenttia suomalaisista. 15 prosenttia suomalaisista sanoo, ettei hinnalla ole väliä.

Tärkein syy käytetyn lahjan antamiseen on ekologisuus. Näin ajattelee 34 prosenttia suomalaisista. Toiseksi tärkein peruste on hinta, joka on tärkeää 21 prosentille suomalaisista. Lisäksi 21 prosenttia antaa käytetyn lahjan siksi, ettei tuotetta ole enää saatavilla uutena, Tuomisto kertoo.

Mieluisin käytetty joululahja on suomalaisten mielestä astia tai keittiötarvike. Sellaisen haluaisi antaa tai saada 40 prosenttia suomalaisista. Toiseksi suositumpia käytettyjä lahjoja ovat kirjat ja lehdet, joita haluaisi 32 prosenttia. Leluja ja pelejä tai keräilyesineen haluaisi tai antaisi mielellään käytettynä 27 prosenttia suomalaisista. Viidenneksi suosituin käytetty lahja on elektroniikkaa, jonka vastaanottaisi tai antaisi mielellään 25 prosenttia.

Lisätietoja:

Jenni Tuomisto
Johtaja, Tori.fi
jenni.tuomisto@tori.fi

Schibsted Suomen markkinapaikoilla kohtaat tehokkaimmin suomalaiset, kun he etsivät, vertailevat tai ovat jo valmiita tekemään elämänsä tärkeimpiä päätöksiä kotiin, työpaikkaan, autoon, rakentamiseen ja remontointiin tai käyttötavaroihin liittyen. Mainostaja – liity mukaan menestystarinaan!

Ajankohtaista