Toukokuun kuukausikatsausessa tarkastelemme syvemmin suomalaisia 18-24 vuotiaita autoilijoita, jotka vastasivat käyttäjäkyselyymme. Toteutimme käyttäjätutkimuksen Rian Oy:n kanssa ja kyselyyn vastasi yli 2500 suomalaista kuluttajaa. Kysely toteutettiin Tori.fi:ssä maaliskuussa 2023.
Nuoret ostavat autonsa käytettynä
18-24 -vuotiaat nuoret, jotka vastasivat harkitsevansa autonostoa seuraavan 24 kuukauden aikana tai ovat juuri ostaneet auton, ostavat 93 % varmuudella käytetyn auton. Tulosta varmasti selittää, että nuoret ovat vasta aloittamassa työuraansa ja tulotaso on muihin ikäryhmiin verrattuna matalampi. Toisin sanoen, rahaa auton ostoon on käytettävissä vähemmän. Kyselyyn vastanneista 18-24 -vuotiaista 34 % kertoi tienaavansa alle 20 000 euroa vuodessa.
Käytetyn auton ostamista puoltaa myös se, että nuoret vastasivat pohtivansa seuraavaksi autoksi edullista autoa. 59 % vastanneista 18-24 vuotiaista kertoi harkitsevansa alle 10 000 euroa maksavaa autoa.
Tietoa auton hankinnan tueksi haetaan sosiaalisesta mediasta
Sosiaalisen median kanavat korostuvat nuorten autoilijoiden auton ostopolun alkupäässä. Siinä missä vanhemmat autoilijat aloittavat auton ostopolun suuremmalla todennäköisyydellä verkon markkinapaikoilta, kuten Tori Autoista, nuorten auton ostopolun alussa korostuvat sosiaalisen median kanavat verrattuna muihin ikäryhmiin. Tietoa haetaan Youtubesta sekä Instagramista, Facebookista ja TikTokista. 15 % 18-24 -vuotiaista nuorista nimesi kolmen tärkeimmän tiedonhankinta kanavan joukkoon Youtuben ja 13 % vastasi sosiaalisen median (Instagram, Facebook ja TikTok). Esimerkiksi 35-44 -vuotiaista vain 4% vastasi etsivänsä tietoa auton hankkimiseen liittyen Youtubesta tai sosiaalisesta mediasta.
Saksalaiset automerkit vetoavat nuoriin
Kyselyssä kysyimme niiltä, jotka harkitsevat auton ostoa seuraavan 24 kuukauden aikana, mitä automerkkiä vastaaja harkitsee seuraavaksi autoksi sekä mikä on vastaajan unelma-auto. Mielenkiintoista oli että 18-24 -vuotiaiden autonostoa harkitsevien keskuudessa top3 oli sama kummassakin kysymyksessä. Audi, BMW ja Mercedes-Benz muodostivat kärkikolmikon vastauksissa. Saksalaisista autoista siis unelmoidaan sekä niitä harkitaan seuraavaksi autoksi.
Samalta ryhmältä, eli nuorilta auton ostoa harkitsevilta, kysyttiin motiiveja uuden menopelin hankintaan. 24 % vastasi että ‘Kesä- tai harrasteauto kiinnostaa’, mikä on selvästi enemmän muihin ikäryhmiin verrattuna. Toinen vastaus mikä korostuu muihin ikäryhmiin verrattuna on muuttaminen. 7 % nuorista on muuttamassa ja sen takia auton hankinta on tullut ajankohtaiseksi.
Haluatko kuulla lisää tutkimuksen tuloksia? Asiakkuusvastaavamme mielellään kertovat lisää tutkimuksesta ja mitä hyötyä datasta on sinun brändillesi!
Lue myös huhtikuun kuukausikatsaus missä pureuduttiin pääkaupunkiseuden autoilijoihin ja ¨miten he eroavat muun Suomen autoilijoista. Lue tästä!